Keskiviikkona 19.10 vietettiin joukkueen omia päättäjäisiä Vuosaaren Rastilan leirintäalueen Pehtoorin pytingissä. Mukaan oli kutsuttu pelaajien ja toimihenkilöiden lisäksi vanhemmat. Illanvietto aloitettiin tarjoilemalla osallistujille erilaisia keittoja & leipää. Jälkiruuaksi oli pelaajille jätskiä useine suussasulavine lisukkeineen sekä vanhemmille kahvia ja pullaa. Ohjelmassa herkuttelun lisäksi oli katsaus menneeseen kauteen mm. joukkueen peleihin ja turnauksiin. Valmentajat vetivät tytöille oman tietokisan. Tämän lisäksi tytöt saivat leikkimielisessä kyselyssä mm. valita oman ykköskentällisen valmentajana sekä kertoa lempipelaajan maailmassa. Illan aikana katsottiin yhdessä videolta tyttöjen peliä sekä valokuvia turnauksista/tapahtumista. Lopuksi palkittiin joukkueen jäsenet perinteisesti viirein ja valmentajat lahjakortein. Iltaa olisi voitu jatkaa pidempäänkin, mutta mm. seuraavan päivän piirin taitokisojen takia oli hyvä saada pelaajat kotiin ja ajoissa unten maille.
 
Kiitämme menneestä kaudesta pelaajia, valmentajia, joukkueenjohtajaa & toimihenkilöitä sekä vanhempia!